Historia
Kangasvilla aloitti toimintansa vuonna 1985. Perustaja, Elvi Hyvärinen, jatkoi toimintaa vuoteen 2004 saakka, jolloin Aija ja Anna-Riitta ottivat virkkuupuikot käsiinsä. Yritystoiminnan aloittaminen ei tullut yllätyksenä, sillä oma yritys oli ollut haaveenamme jo pitkän aikaa.
Yrityksemme toimintaa suunnitellessamme halusimme tuoda enemmän kangasalan monipuolisuutta esille. Ompelu- ja kangasalan ammattilaisina ja aktiiviharrastajina olimme kyllästyneitä olemassa olevien kangasliikkeiden mallistojen samankaltaisuuteen. Halusimme tarjota asiakkaillemme monipuolisen valikoiman erityylisiä kankaita, lankoja ja oheistarvikkeita.
Alan harrastajina ja ammattilaisina haluamme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.
Kangasvillassa teitä palvelee
Anna-Riitta
Pukuompelija Pohjois-Pohjanmaan Keskusammattikoulusta vuodelta 1983. Työskennellyt sekä kotiompelijana mm. Kangasvillan edelliselle omistajalle että myyjänä kangasliikkeessä vuodesta 1990. Suorittanut myös yrittäjän ammattitutkinnon. Neljän lapsen onnellinen äiti.
Aija
Valmistunut artesaaniksi Oulun Pikisaaresta vuonna 1995 ja ollut töissä Kangasvillassa valmistumisestaan saakka. Harrastanut ompelemista kotioloissa. Viiden lapsen äiti ja kempeleläinen vuodesta 1968.
Puhelin: 041-5069266
